perjantai 10. helmikuuta 2017

1v 5kk

Phuuh. Kaksoset ovat kohta puolitoista vuotiaita. Aika on kulunut todella nopeasti, mutta välillä sitten kuitenkin hirvittävän hitaasti. Niinhän sitä usein sanotaan, että päivät menevät hitaasti, mutta viikot/vuodet vierivät nopeasti. Tältä se on ainakin itsestäni tuntunut.

Sydän pakahtuu seurata lasten kasvua. He ovat hujahtaneet mielettömiin mittoihin todella nopeasti. Jaksavat selailla kirjoja, tehdä palapelejä, kävellä ja ihmetellä asioita talvivaatteissakin ulkona. Kiukustua siitä, että vanhemmat yrittävät pukea tai vaihtaa vaippaa. Kunpa tämä aika ei koskaan katoaisi. Tuntuu, että he kasvavat niin nopeasti, etten ehdi edes nauttia matkan varrella! Meidän isot pienet <3.

Yksi asia on kuitenkin varma: lapsettomuus on meidän osaltamme taakse jäänyttä aikaa. En ole vauvavuoden ja puolivuotisen taaperotaipaleen aikana ehtinyt kirjoittaa tänne lainkaan, enkä ole enää pohtinut lapsettomuutta. Tai olisin varmaan ehtinyt, mutta kun omaa aikaa on saanut, on se mennyt opintoihin tai johonkin ihan muuhun.

Luulen, että me emme yritä enää lisää lapsia tai ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Kädet on aivan täynnä kahden kanssa ja toisaalta raskausaikaa en kyllä muistele auvoisena. En tiedä, olisiko toinen raskaus henkisesti helpompi. Pakkasessa meillä on kaksi alkiota ja pitäisi tehdä pikkuhiljaa jotain päätöksiä, mitä niiden kanssa tehdään. Toisaalta sydän sanoisi, että ne haluaisin vielä joskus siirrättää. Vielä ei olla päästy tässä asiassa suuntaan tai toiseen.

Palasin hetken mielijohteesta kirjoittamaan tänne, kun ajattelin, että tämän blogin aika alkaa olla ohi. Voisi olla aika jättää hyvästit.

tiistai 15. syyskuuta 2015

He ovat täällä

Ei ole aikaa nyt kirjoittaa pitkälti, sillä kirjoitan sairaalasta :). Minun PITI kirjoittaa jo aikaa sitten synnytykseen valmistautumisesta sekä synnytysvalmennuksesta, mutta jotenkin se vaan jäi. Ajattelin, että vielä on aikaa. Lisäksi tuskallinen loppuraskaus piinasi aikalailla, enkä juuri jaksanut keskittyä muuhun kuin riittävään lepäämiseen ja ruokailuun. Ehkä vielä palaan aiheeseen jos jaksan. Lyhyesti haluan kuitenkin kanssaodottajille vinkata, että synnytykseen KANNATTAA valmentautua myös itse ja keskittyä henkiseen puoleen. Vaikka kirjoja lukemalla.Valmennuksissa ei nimittäin juuri käydä läpi kuin kivunlievitysarsenaali. Tai näin ainakin minun kohdallani kävi. En koe, että se olisi riittävää. Kyseessä on kuitenkin monille elämän kivulian ja fyysisesti raskain koettelemus, jonka läpikäyminen on iso juttu myös henkisellä puolella. Mutta se siitä tällä erää.

Aikalailla tasan viikko sitten istuin syömässä meidän keittiön pöydän äärellä kun tunsin jotain lämmintä valuvan housuihin. Nousin ylös ja vettä lorisi määrissä pitkin keittiön lattiaa ja tuolia. Tästä alkoi meidän synnytystarina, jota voin avata hieman myöhemmin enemmän.Kaksi pientä tytöntylleröä näki päivänvalon 10.9. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä elämäni fyysisesti raskaimman kokemuksen jälkeen. Nyt olemme asuneet jo kohta viikon sairaalassa perhehuoneessa koko perheen voimin. Pienet ovat olleet erilaisissa seurannoissa (verensokeri, bilirubiini, paino) sillä olivat aika pieniä syntyessään tasan 37+0. Olemme onnellisia ja ihmeissämme tästä kaikesta <3.

tiistai 4. elokuuta 2015

Terveisiä sairaslomalta

Heipä hei pitkästä aikaa!

Edellisen postauksen kommenteissa on jo aikaa sitten kyselty kuulumisiani. Pahoittelut, etten ole saanut aikaiseksi vastattua. Olen ollut poissa täältä ja touhottanut menemään niin maan vietävästi pesänrakennusvietin kourissa. Sen verran kuin sairaslomalla olen pystynyt :).

Niin, jäin sairaslomalle jo heinäkuun alussa. Silloin viikkoja oli kasassa noin 27. Pääasiassa siksi, etten ole pystynyt nukkumaan kunnolla enää muutamaan kuukauteen. Herään noin tunnin tai kahden välein joko karmaiseviin hermokipuihin (A-vauva painaa todella pahasti välillä johonkin hermoon), lonkkakipuihin, kyljenkääntämiseen tai vessahätään. Olen siis ollut todella väsynyt, eikä työnteosta oikein tullut enää mitään. Huonot unet ovat vaikuttaneet myös mielialaan ja pahentaneet pelkoja/jännitystä tähän raskauteen liittyen. Ei ole päivääkään, etten pelkäisi menetystä. Onneksi pelot eivät ole mielessä koko ajan, mutta pulpahtavat pintaan aina välillä. Sitten täytyy muistuttaa itselleen, että todennäköisyydet ovat meidän puolellamme ja että kyllä muutkin raskaanaolevat joutuvat käsittelemään pelkoa/jännitystä, mikä raskauteen liittyyn. Tämä koko raskaushomma on vaan semmoinen, ettei se ole lainkaan omissa käsissä.

Sairaslomalla olenkin sitten keskittynyt pesemään pyykkiä, kokoamaan hankintalistaa, suunnittelemaan lastenhuonetta ja etsimään hankintalistalla olevia asioita käytettynä (ja uutenakin) netistä :). Asioita, joita pystyy tekemään ilman fyysistä ponnistusta. Lastenhuone, joka on viimeiset kolme vuotta ollut "romuhuone", on pitänyt tyhjentää kaikesta tavarasta. Maalasimme kolme seinää miellyttävämmän väriseksi, mutta edellisten asukkaiden jäljiltä yhdellä seinällä oli kiva lastenhuoneen tapetti, jonka päätimme säästää. Hankimme huoneeseen pinnasängyt, rullaverhon, lipaston ja hoitopöydän. Kaappiin ja hoitopöydän tasoille erilaisia koreja ja henkareita. Pikkuhiljaa lastenhuone alkaa olla valmis. Enää puuttuu oikeastaan matto, verhot ja lamppu :). Eipä näillä kiire ole, etsitään ja hankitaan kun ehditään.

Hankinnoista muutama sananen. Olemme pyrkineet löytämään ihan kaiken käytettynä ja olenkin seurannut erästä facebook-ryhmää ja tori.fi:tä ahkerasti. Olemme löytäneet todella halvalla ison osan hankituista tavaroista kuten: rattaat, vaunukopat, hoitopöydän, itkuhälyttimen, kylpyammeen sekä lähes kaikki vaatteet/tekstiilit joita tähän asti on hankittu. Uutena olemme ostaneet turvakaukalot ja niiden adapterit sekä pinnasängyt, joita yritin ensin useita viikkoja ilman onnea löytää käytettynä. Minulla oli liikaa kriteerejä pinnasänkyjen suhteen :).

Ainoa uupuva hankinta on oikeastaan auto. Meillähän on auto, joka on ostettu aikoinaan kriiteerillä "mahdollisimman pieni mahdollisimman pienillä kustannuksilla, mikä on käyttöömme riittävä". Uskomaton tilaihme kuitenkin, sillä saimme vaunut mahtumaan kyseisen auton takakonttiin ja turvakaukalotkin kiinni. Ei sitä autoa silloin kyllä enää ajamaan pystynyt, sen verran joutui siirtämään penkkejä eteenpäin :D. Olemme kyllä löytäneet jo uuden auton ja laittamassa nykyistämme myyntiin tällä viikolla. Tämäkin asia etenee siis.

Olen saanut valtavan kasan käytettyjä lastenvaatteita työkavereilta ja ystäviltä, joten pyykkikone on myös huutanut koko heinäkuun :). Olen lajitellut koon ja tyypin mukaan kaikki vaatteet vaatekaappiin ja ihastellut niitä pieniä vaatteita. Todellako me tulemme pukemaan meidän pienet vielä noihin vaatteisiin?

Olemme siirtyneet sekä äitiysultrasta että neuvolasta ihan keskussairaalan äitiyspoliklinikan seurantaan. He seuraavat kaikkia riskiraskauksia, joihin monnikkoraskaudetkin kuuluvat. Meillä on nykyään ultria jopa kahden viikon välein ja todennäköisesti tulee vielä tihentymään ainakin kerta viikkoon kun loppua kohden lähestytään. Tällä hetkellä kaikki on hyvin ja noin puolitoista viikkoa sitten molemmat vauvat oli painoarvioltaan noin 1,5kg eli kasvavat vielä ihan nätisti keskikäyrällä, vaikka usein kaksosten kasvaminen kai hidastuu loppua kohden. Vatsanympärykseni on jo valtava ja olokin senmukaisesti todella tukala, mutta kyllä tätä kestäisi kunhan kaikki vaan menisi hyvin.

Kävimme myös monikkosynnytysvalmennuksessa ja pääsimme tutustumaan vastasyntyiden tarkkailuosastolle. Tästä valmennuksesta voisin oikeastaan kirjoittaa erikseen postauksen sekä synnytykseen valmistautumisesta. Tämä postaus alkaa jo venyä turhan pitkäksi :).

Kaiken kaikkiaan alan olla ihan valmis jo tämän raskauden kanssa. Viikot ovat olleet henkisesti raskaita ja pitkiä. Haluaisin, että tämä tarinamme päättyisi jo hyvin. Ja nyt en tietenkään tarkoita sitä, että toivoisin vauvojen syntyvän keskosina. Toivoisin vaan, että oltaisiin jo vielä vähän pidemmällä ja vauvat tulisivat turvallisilla viikoilla (olisikohan ne 35 +?). Huoli on siis läsnä, että menisihän nyt kaikki loppuun asti hyvin.

Varmaa on se, että rakastan jo nyt kovin paljon meidän pieniä potkuttelijoita <3.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Rentoutumista

Viikot 25+2 ja näyttäisi viimein siltä, että pahin ahdistus alkaa hellittää. Eihän siihen kauaa vaadittukaan: 25 viikkoa ja kolme neuvolapsykologikäyntiä, lukemattomia kertoja rentoutumisäänitteiden parissa, hengitys- ja läsnäoloharjoituksia, jokaviikottaisia ulkoilulenkkejä sekä tarkkaa suunnittelua ruokailujen suhteen :). Neuvolapsykologi on ollut kultaakin kalliimpi pelastus, jota ilman en olisi pärjännyt.

Olen saanut vinkkejä, jotka ovat auttaneet stressin karistamisessa. Omien ajatustensa kanssa on usein liian "lähellä" ja omat ratkaisuyritykset saattavat viedä asioita huonompaan suuntaan. Tärkein oppi on ollut se, että usein ulkopuolelta joku pystyy osoittamaan epäkohtia helpommin ja neuvomaan mihin suuntaan pitäisi kulkea. Ja kun suunta on tiedossa, niin sittenhän ei tarvitse kuin kulkea. Päivä kerrallaan. Niin täällä eletään. Uskon, että avunpyytäminen ei koskaan ole häpeä.

Edelleen vaikeinta syöminen ja ruoanlaittaminen. Ne saattavat aiheuttaa hetkeksi jonkinlaisen stressiaalloon, mutta nyt osaan jo hieman paremmin kontrolloida ja harhauttaa sitä. Jättää myös oman mieleni aiheuttamat kauhukuvat omaan arvoonsa. Rentotumis- ja läsnäoloharjoitukset ovat tässä kohtaa olleet todella iso apu, sekä kaikki "positiivinen" tekeminen kuten tulevan suunnittelu.

Niin. Tulevan suunnittelu on ollut pitkään itselle "tabu". Asia, mitä on kieltänyt itseltään kolme vuotta. On todella vaikeaa niksauttaa omat ajatukset sille tolalle, että saakin tehdä hankintoja tai pohtia lastenkasvatusta, kummeja, lapsien nimiä ja niin edelleen. Nyt olen yrittänyt nimenomaan keskittyä noihin eli siis tulevaan ja positiivisen.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin yksikään hankinta tai ajatus ei tule viemään meiltä näitä sikiöitä pois. Ja jos jotain pahaa tapahtuu, niin on suurempiakin huolia kuin pohditut nimet tai kummit. Se olisi todella todella järkyttävä suru joka tapauksessa, enkä usko, että tulevaisuuden suunnittelu voisi pahentaa. Jossain vaiheessa on vaan pakko alkaa ajatella, että asiat voi mennä myös hyvin! (Olisi oikeastaan pitänyt ajatella niin jo kauan sitten). Lapsettomuus, se istuu niin tiukassa. Menisi vaan pois.

Ja mitä täällä on tehty? No, olemme uskaltautuneet remontoimaan lastenhuonetta :). Haettu postista kaksi äitiyspakkausta, joiden sisältöä olen hypistellyt ja ihastellut useaan otteeseen. Olemme hieman miettineet nimiä ja mahdollisia kummeja. Olemme ilmoittautuneet monikkovalmennukseen. Olen jopa uskaltautunut hieman pohtimaan synnytystä, vaikka edelleen tuntuu todella oudolta ajatus, että tulen synnyttämään. Niin ja olen valinnut vaunut, jotka haluaisin ja niitä olemme menossa katsomaan ensi viikolla. Kaikki tämä tuntuu niin oudolta (positiivisella tavalla tietenkin)!

Silti kuitenkin epävarmuus on aina läsnä ja odotan todella paljon sitä, että kaksoset olisivat täällä. Voi, kunpa aika kuluisi pian ja kaikki menisi hyvin <3.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Neuvolapsykologille ja rakenneultra

Huom! Ei kannata lukea tätä postausta, mikäli et kestä yhtään avautumista raskausajasta.

Kuvittelin joskus ennen yritysaikaamme, että raskaus on vain iloa ja auvoa. Olisi se varmaan ollutkin, jos raskaus olisi saatu alulle tuosta vaan. Välillä tuntuu, että lapsettomuus on pilannut odotusajan täysin. Kauhukuvat pyörivät tasaisin väliajoin mielessä ja on todella vaikeaa rentoutua. Edelleen viikolla 21+1 on vaikeaa luottaa, että meistä voisi tulla vanhempia.

Syöminen on ihan älyttömän stressaavaa. Suoraan sanottuna pelottaa syödä. Eniten ahdistaa ravintolat, sillä en tiedä tarkkaan, mistä raaka-aineista ruoka on tehty, kuinka sitä on käsitelty ja miten se on valmistettu. Ravintoloissa voin kohtuullisen huoletta kuitenkin syödä valmistettua ruokaa, mutta kun kyseessä onkin salaatti, niin on todella vaikeaa. Kotona huuhtelen salaattikasviksia vähintään kymmenen minuuttia ja mietin, onko ulkomaisissa kasviksissa isompi riski kuin kotimaisissa. Pohdin, että voinko syödä päivän jääkaapissa ollutta valmiiksi pilkottua salaattia.

Kuukausi sitten tajusin marjojen käyttö- ja säilytysprosessissamme "virheen". Eli en ole tajunnut, että esimerkiksi mustikat eivät säily jääkaapissa. Jotenkin naurettavaa, että aiemmin teimme aamusmoothiet suoraan pakkasesta otetuista marjoista, mutta koska olen hysteerisesti tsekannut kaikki suositukset ja jossain neuvottiin huuhtelemaan marjat ennen käyttöä, aloimme huuhdella niitä valmiiksi jonkinlaisia määriä jääkaappin ja lisäämään niiltä sieltä smoothieen.

No, tietenkin tässä kävi sitten niin, että tuli useita kertoja syötyä mustikkaa, joka oli jääkaapissa muhinut viikon. Sain lieviä oireita, kuten etovaa oloa ja vatsa oli seuraavana päivänä sekaisin, mutta varsinaisesta ruokamyrkytyksestä ei voitane puhua. No, sitten sain päähäni, että ehkä niissä mustikoissa olikin listeria ja varmasti se oli lisääntynyt niissä marjoissa jääkaapissa. Tästä alkoi ihan hirveä ahdistuskierre. Luin, että listeria voi muhia kropassa jopa 70 päivää. Pari viikkoa ahdistuin kaikista pienimmistäkin flunssaoireista (listeria kun voi oireilla ihan normaalina flunssana raskaana olevilla), kunnes tajusin, että aiheutin itselleni näitä päänsärkyjä jännittämällä kovasti hartioita ja istuessa minulle tulee todella helposti huono ja särkevä olo.

Lopulta hakeuduin neuvolapsykologille, koska stressaaminen on saatava loppumaan.Viikolla oli ensimmäinen käynti ja nyt alan tehdä rentoutus- ja hengitysharjoituksia joka päivä. Psykologi ehdotti myös, että voisin yrittää hakeutua äitiysjoogaan, jos sellaista sopivasti tässä lähellä järjestettäisiin. Liikunta on jo muuttunut lähinnä kävelylenkeiksi, joita yritän tehdä vähintään joka toinen päivä ja pituudeltaan 3-5km ja tehdä tunnolliset venyttelyt päälle.

Tällä hetkellä tänne kuitenkin kuuluu erittäin hyvää. Käytiin viikolla rakenneultrassa ja molemmilla pienillä on kaikki hyvin. Ensi viikolla on neuvola, jossa teemme kela-paperit ja silloin olen yhteiskunnankin mielestä "virallisesti" raskaana. Tuntuu todella oudolta, että saatan päästä pian hakeamaan äitiysavustuksia.

Vatsa on jo todella iso ja kasvaa hurjaa tahtia. Vähän jännittää, minkäkokoinen siitä tulee, kun jo puolivälissä ollaan näin hurjankokoisia :). Töissä kaikki tietävät jo, mutta pidän edelleen silti jotenkin varautunutta "matalaa profiilia", enkä juuri puhu raskaudesta niille, joita en näe. Ne, joita tapaan, niin näkevät kyllä kertomattakin jo.